Yhteistyökumppanit![]() ![]()
|
KILPAILUOHJEET På svenskaSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä, Sm- kilpailujen erillisohjeita sekä näitä kilpailuohjeita. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja Aulis Hahtola Pääratamestari Matti Vainionpää Tulospalvelupäällikkö Rauno Sydänoja TA Olli Mäkipää SSL Ratavalvoja Heikki Linna RasKe Tuomarin.puh.johtaja Veli Mantere RaJu SARJAT, MATKAT JA RASTIT KARSINNAT
A-FINAALIT
B-FINAALIT
KIELLETYT ALUEET Pistepellot ovat kiellettyä aluetta, vaikka sato olisi korjattu. Pihoille meno on ehdottomasti kielletty. Karttaan ja maastoon merkattu kielletyt alueet. Jos kielletyn alueen reunassa merkattu yhtenäinen viiva on maastossa myös yhtenäinen kielletyn alueen nauha. Karsinnassa yksi kielletty alue (taimikko). HUOM! Nauha on laitettu niin, että juosta voi taimikon puolella kapeaa kaistaletta. Finaalissa yksi iso kielletty alue, jonka läpi SAA juosta merkattuja kulku-uria! Lähtöön menevää viitoitusta ehdottomasti noudatettava. Rikkomuksista seuraa hylkäys. MATKAT LÄHTÖIHIN Matka karsintakilpailun lähtöön on 1,6 km ja finaalien lähtöön 1,3 km. Viitoitukset lähtevät opaspaalulta. Kulkureitit ovat hyväpohjaisia, tietä, polkua,peltoa. KILPAILUKARTAT Kilpailukartat ovat 6-värisiä, käyräväli 2,5 m, painettu elokuussa 2009. Mittakaava on molempina kilpailupäivinä 1:10 000. Kartat ovat muovisuojuksessa. RASTIMÄÄRITTEET Rastimääritteeyt ovat lähdössä. Lähdössä ei ole kiinnitystarvikkeita eikä suojuksia rastimääritteille. KILPAILUNUMEROT Kaikilla sarjoilla on kilpailunumerot, jotka ovat lähdössä. B-finaaleissa juostaan karsinnan numeroilla, mutta A-finaaleissa on uudet numerot, jotka ovat lähdössä. Kilpailunumeroa tai sen osaa ei saa peittää. EMIT-LEIMAUS Kilpailussa on käytössä Emit- leimaus- ja ajanottojärjestelmä. Emitin tarkistuslipukkeita on lähdössä. Kilpailija vastaa Emit-korttinsa toimivuudesta ja siitä, että kortin numero on sama kuin lähtöluettelossa. Kilpailijan suoritus hylätään mikäli hän on käyttänyt erinumeroista korttia mitä järjestäjälle on ilmoitettu. Kortin toiminnan tarkastus mallirastilla. Toimivia kortteja voi vuokrata infosta. MALLIRASTI Opaspaalun läheisyydessä on mallirasti, jossa on Emit-kortin tarkistusleimasin. LÄHTÖ Lähtöpaikalla ovat kilpailunumerot, rastimääritteet, Emit-varmistuslipukkeet ja lähtöluettelot. Lähtökarsinan toiminnot: - 4 min ennen lähtöä kutsu lähtöön - 3 ” ” ” Emit-kortin nollaus - 2 ” ” ” kilpailun mallikartta nähtävillä - 1 ” ” ” siirtyminen karttaämpäreille - Lähtöhetkellä kilpailija ottaa kartan. Kilpailija vastaa itse siitä,nettä ottaa oikean kartan. Lähdöstä myöhästyneet kilpailijat ilmoittautuvat myöhästyneitten kilpailijoiden lähettäjälle. Lähtö suljetaan 15 min viimeisen lähtöajan jälkeen. VIITOITUKSET Viitoitukset lähtevät opaspaalulta. MAALI Viimeiseltä rastilta viitoitus maaliin. Maaliviivalla on useita maalileimasimia, johon ajanotto päättyy. Maaliviivan jälkeen kilpailija kulkee leimauksen tarkistukseen. Keskeyttäneet kilpailijat toimivat samoin,mutta ilmoittavat leimantarkistuksessa keskeyttäneensä. Kartat kerätään maalin jälkeen seurapusseihin ja palautetaan, kun viimeinen lähtijä on lähtenyt. Maali suljetaan la klo 16.30 ja su klo 16.00, jolloin kilpailu päättyy. ITKUMUURI Kilpailukeskuksessa on itkumuuri, jossa kilpailijalla on mahdollisuus saada selvitys kilpailussa ilmenneisiin virheisiin tai epäselvyyksiin. TULOKSET Tulokset tulevat taululle kilpailun etenemisen mukaan. Karsintojen tulokset ja sunnuntain finaalien lähtölistat löytyvät Rasti–Kurikan internet–sivuilta (http://www.rastikurikka.net) lauantaina 5.9.2009 klo 20.00 mennessä. Finaalien lopputulokset löytyvät samoilta sivuilta sunnuntai-iltana. KARSINTA SM-loppukilpailuun pääsee karsintaerien lukumäärän perusteella lähimpänä 50:tä oleva määrä kilpailijoita. Jos määrät ovat yhtä lähellä 50:tä, valitaan näistä kahdesta vaihtoehdosta suurempi määrä. Jos useampi kilpailija saa viimeisen loppukilpailuun oikeuttavan sijoituksen, on määrä vastaavasti suurempi. Loppukilpailun lähtöjärjestys muodostuu karsintakilpailun tuloksista käännetyssä järjestyksessä. PALKINNOT A-finaalien kolme parasta palkitaan SM-mitalein ja kunniapalkinnoin. Neljännestä kuudenteen sijaan palkitaan SM-plaketein. B-finaalien voittajat palkitaan. PUKEUTUMINEN JA PESU Vaatteiden vaihto tapahtuu maasto-olosuhteissa. Pesu lämpimällä suihkuvedellä, pesuaineen käyttö on kielletty. KÄYMÄLÄT Käymälät kilpailukeskuksessa sekä lähdön läheisyydessä kaksi käymälää. INFOPISTE Kilpailukeskuksen infopisteessä hoidetaan ilmoittautumisten ja maksujen epäselvyydet, Emit-asiat sekä muut kilpailijoiden osallistumiseen ja järjestelyihin liittyvät selvitykset. MUKSULA Kilpailukeskuksessa on muksula ainoastaan sunnuntaina 6.9.2009. ENSIAPU Kilpailukeskuksessa päivystää ensiapuryhmä. Juomapisteiltä on yhteys ensiapuun. RAVINTOLA Kilpailukeskuksessa on ravintola suurteltassa, josta on saatavissa ruokaa, kahvia, teetä, pullaa, sämpylöitä, limsaa, makeisia ja grillimakkaraa. TURVALLISUUS JA SIISTEYS Kaikki roskat roskasäkkeihin, Kiitos. Mainoslehtien tai kilpailuilmoitusten levittäminen kilpailupaikalla tai autoihin ilman lupaa on kielletty. Avotulenteko kilpailukeskuksessa on kielletty. Leirintä ei ole sallittu kilpailukeskuksessa. JUOMAPISTEET Sunnuntaina on pisimmillä matkoilla juomapisteitä. Juomapisteet sijaitsevat tiellä ja ovat miehitettyjä. HUOM! Jokainen ylittää kylätien omalla vastuullaan! OLKAA VAROVAISIA! LÖYTÖTAVARA Löytötavarat kerätään kilpailupaikalla infopisteeseen. TERVETULOA! Rasti–Kurikka ry Aulis Hahtola Kilpailunjohtaja |